
Jamaika: Noudata varovaisuutta. Kingstonissa ja sen ympäristössä ryöstöt ja väkivaltainen rikollisuus lisääntyneet. Hurrikaanikausi kesäkuusta marraskuuhun.
Suomen suurlähetystö
Caracas (Venezuela)
Kingstonin, St. Andrewsin ja St. Catherinen alueille touko-kesäkuussa julistettu hätätila pääkaupungissa puhjenneiden levottomuuksien johdosta on poistettu. Jamaikan turvallisuusviranomaiset ovat kuitenkin ilmoittaneet valvovansa näitä ja muita Kingstonin alueita edelleen tehostetusti. Matkailijoita kehotetaan noudattamaan varovaisuutta ja seuraamaan tiedotusvälineitä ja viranomaisten tiedotteita.
Matkailu on Jamaikalle tärkeä tulonlähde. Viranomaiset ovat pyrkineet panostamaan matkailijoiden turvallisuuteen, ja hotelli- ja matkailualueilla poliisi toimii yleensä suhteellisen tehokkaasti. Rikollisuus, ja siihen liittyvät väkivaltarikollisuus ja kaappaukset, on maassa kuitenkin vakava ongelma.
Etenkin pääkaupungissa Kingstonissa ja sen ympäristössä on vaarallisia alueita, joilla tapahtuu ryöstöjä ja aseellisia välienselvittelyjä. Viime aikoina väkivaltainen rikollisuus ja ryöstöt ovat lisääntyneet. Pääkaupungissa kehotetaan välttämään seuraavia alueita: August Town, Denham Town, Grant's Pen Harbour View, Mountain View, Spanish Town, Tivoli Gardens ja West Kingston. Rikollisuus on lisääntynyt myös Cassava Piecen, Drewslandin, Downtownin, Rockfortin ja Waterhousen alueilla, ja poliisin asettamat ulkonaliikkumiskiellot ovat mahdollisia lyhyelläkin varoitusajalla. Lentokentältä pääkaupunkiin siirryttäessä on syytä turvallisuussyistä käyttää Humming Bird -reittiä ja välttää Mountain View -reittiä.
Pääkaupunkia lukuun ottamatta Jamaikalla voi matkustaa suhteellisen turvallisesti. Myös Montego Bayssa on vaarallisia alueita, joilla tapahtuu ryöstöjä ja aseellisia välienselvittelyjä. Montego Bayssä kehotetaan välttämään suojattujen turistikeitaiden ulkopuolella olevia alueita. Ennen retkille lähtöä on hyvä tarkistaa hotellista, missä on turvallista liikkua.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Rikollisuus on Jamaikalla vakava ongelma, joka kohdistuu myös matkailijoihin. Hotellien läheisyydessä liikkuu kaupustelijoita ja rikollisia. Ryöstöt ovat yleisiä. Arvotavaroista on syytä pitää erityistä huolta kuten yleensä matkustettaessa, ja huomiota herättävää pukeutumista ja käyttäytymistä tulee välttää. Pimeällä liikkumista hotellialueiden ulkopuolella sekä autioilla alueilla, kuten rannoilla, kehotetaan välttämään.
Viime aikoina turisteihin kohdistuvaa seksuaalista häirintää on raportoitu tavallista enemmän.
Passista ja matkalipuista on syytä ottaa kopiot ja säilyttää ne erillään alkuperäisistä. Myös luottokorttien tiedot on hyvä kirjata muistiin. Toimenpiteet helpottavat asioiden selvittelyä mahdollisissa varkaus- tai katoamistapauksissa. Passikopiota on hyvä pitää aina mukana. Mikäli passi katoaa tai varastetaan, tulee siitä tehdä ilmoitus paikalliselle poliisille.
Saarella on vasemmanpuoleinen liikenne. Julkisia kulkuneuvoja kehotetaan välttämään. Takseja ei tulisi ottaa suoraan kadulta. Sen sijaan suositellaan käytettävän Jamaica Tourist Boardin valtuuttamia ja Jamaica Union of Travellers Associationin operoimia takseja, joita myös hotellit yleensä käyttävät. Taksimaksu on suositeltavaa sopia etukäteen.
Lentokentältä Kingstoniin on suositeltavaa mennä taksilla ja pyytää taksia ajamaan yllä mainittua Humming Bird -reittiä. Suuri osa lentokenttäbusseista ajaa Mountain View -reittiä.
Tiet ovat usein huonokuntoisia, ohjeistus puutteellista ja ajokulttuuri vaarallista. Onnettomuuksia tapahtuu paljon. Pidemmälle matkustettaessa on syytä tarkistaa teiden kunto ja mahdolliset tietöistä aiheutuvat tiesulut. Autolla matkustettaessa suositellaan turvallisuussyistä pitämään ikkunat kiinni ja ovet lukossa.
Pääasiassa afrikkalaisperäinen väestö suhtautuu yleensä matkailijoihin ystävällisesti. Paikallinen englanninmurre saattaa aiheuttaa tulkintavaikeuksia. Matkailijoiden on syytä noudattaa tiettyä peruskohteliaisuutta ja käyttäytyä luontevan rennosti värikkään paikallisväestön kanssa.
Jamaika on luonnonkaunis, vuoristoinen saari. Luonnononnettomuuden uhatessa tai sattuessa matkailijoita kehotetaan seuraamaan viranomaisten tiedotteita ja ohjeita.
Hurrikaanikausi on yleensä kesäkuusta marraskuuhun, jolloin usein esiintyy trooppisia myrskyjä ja hurrikaaneja. Tilannetta voi seurata verkkosivuilla www.nhc.noaa.gov.
Caracasin edustusto on laatinut toimintaohjeita eri tilanteiden varalle, (esim. hurrikaanit ja maanjäristykset), joihin on hyvä tutustua etukäteen.
Hiv- ja aids-tilastot ovat huolestuttavan korkeissa lukemissa. Hepatiitti B- sekä lavantautitartuntavaara on mahdollinen. Denguekuumetta esiintyy. Denguekuumetta vastaan ei ole rokotetta, joten hyönteiskarkotteen käyttö on suositeltavaa. Myös leptospiroosia esiintyy etenkin sateisina aikoina.
Todistus keltakuumerokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat infektoituneilta alueilta. Rokotuskortissa tulee olla merkintä rokotuksen lääkeaineesta.
Malarianestolääkityksestä kehotetaan keskustelemaan lääkärin kanssa ennen matkalle lähtöä.
Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi .
Sairastapausten tai onnettomuuksien varalta on suositeltavaa hankkia ennen matkustamista kattava matkavakuutus, joka korvaa sairaanhoito- ja lääkekulut sekä mahdolliset kotiutuskulut. Lääkärinmaksu on varauduttava maksamaan ensin itse, sillä useimmat sairaalat tai lääkäriasemat eivät hyväksy ulkomaisten vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia. Tämän vuoksi on hyvä olla mukana kansainvälinen luottokortti.
Jamaikan viranomaiset seuraavat A(H1N1)-influenssatilannetta ja tiedottavat mahdollisista toimenpiteistä. Sairastuneen täytyy hakeutua hoitoon, jotta voidaan varmistaa, onko kyseessä A(H1N1)-influenssa ja jotta siihen saadaan pikaisesti hoitoa. Maan viranomaiset antavat ohjeita sairaaloissa ja terveysasemilla.
Tietoa A(H1N1) -influenssasta Jamaikalla:
Jamaikan viranomaiset toimivat yhdessä Pan American Health Organization (PAHO) kanssa, jonka verkkosivuilta löytyy myös tilannetietoa.
Matkailijalle suositellaan huolellisen hygienian noudattamista hengitystieinfektioiden estämiseksi.
Lisätietoa rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta http://www.thl.fi. Suomessa terveydenhoitoa koskeviin kysymyksiin vastaavat terveydenhoidon ammattilaiset.
A(H1N1) -influnssaepidemiasta saa lisätietoja myös Maailman terveysjärjestön WHO:n verkkosivuilta www.who.int. Euroopan tartuntatautivirasto European Centre for Disease Prevention and Control tiedottaa tilanteesta kotisivuillaan http://ecdc.europa.eu.
Jamaikan hätänumerot
Jamaica Tourist Boardin palvelupisteitä, joista saa tarvittaessa paikallisopastusta, on ympäri maata:
Huumeiden käyttö on Jamaikalla laajalle levinnyttä. Vastoin yleistä käsitystä Ganjan (kannabiksen) käyttö on Jamaikalla laitonta. Huumeita tyrkytetään matkailijoille, mutta on syytä pitää mielessä, että huumelait ovat ankaria ja huumerikoksista seuraa pitkät tuomiot.
Jamaikan lainsäädäntö kieltää tietyt homoseksuaalisen kanssakäymisen muodot.
Maastokuvioisten vaatteiden käyttäminen, ostaminen ja myyminen on laitonta.
Matkailijoita kehotetaan aina ilmoittamaan omaisilleen ja läheisilleen yhteystiedot matkan aikana. Oleskelusta suositellaan ilmoittamaan Suomen suurlähetystöön (Caracas, Venezuela).
Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Caracas
Käyntiosoite:
Embajada de Finlandia
Urbanización El Rosal calle Sorocaima entre Av. Tamanaco y Av. Venezuela
Edificio Atrium, Piso 1
Caracas, Venezuela
Postiosoite:
Embajada de Finlandia
Apartado Postal 61.118 Chacao
1060 Caracas
Venezuela
Sähköposti: sanomat.car@formin.fi
Puh. +58-212-952 4111 (kl. 8.30-16.45)
Päivystysnumero: +358-9-160 55551
Fax: +58-212-952 7536
Verkkosivut: www.finland.org.ve
Asiakaspalvelu:
ma-ke 8.30-16.45
to 8.30-17.45
pe 8.30-14.45
Maahantulo- ja konsuliasiat ma-pe klo 9.00-12.00.
Aikaero:
kesäisin -7,5 h
talvisin -6,5 h
Yhteystiedot: Suomen kunniapääkonsulaatti, Kingston (Jamaika)